Lokikirjat – täsmällistä tietoa ja fiilistelyä

SAMSUNG

Törmäsin lokikirjoihin vähän vahingossa. Kirjoitin Suomen urheiluarkistoon saadakseni mahdollisia tietoja 1900-luvulla eläneestä purjehtijasta, Harald Alftanista. Arkiston ystävällinen tutkija vastasi, että aineistoa kyllä löytyi, yhteensä yli 17 hyllymetriä. Alftan oli kerännyt ja säilyttänyt yli kahdensadan kansion verran erilaisia julkaisuja, joista osa oli hänen itsensä kirjoittamia, osa hänen keräämiään kirjoituksia. Edessäni olisi siis lukuisia tunteja Stadikan kupeessa.

Jo ensimmäisen kansion sisältä löysin kaksi lokikirjaa, jotka Alftan oli kirjoittanut vuosina 1926–1934. Jäin koukkuun samantien. Alftan osoittautui lisäksi tutkijaystävälliseksi kohteeksi. Hän oli kirjoittanut lokikirjat puhtaaksi, kuten hyvin suuren osan muistakin teksteistään, joten käsialan kanssa ei tullut ongelmia. Lisäksi hänen käyttämänsä kieli oli kaunista ja selkeää. Hän kirjoitti useimmiten lempeästi niin ihmisistä kuin tapahtumistakin. Sitten puuttui vielä vertailuaineistoa, jota löysin Henrik Ramsayn ja Göran Schildtin kirjoituksista. Molempien tekstit ajoittuvat Alftanin tavoin 1900-luvun ensimmäiselle puoliskolle.

Lokikirjojen kirjoittamisen perinne on pitkä. Jo muinaiset valaanpyytäjät merkitsivät reittinsä muistiin osatakseen palata samoille, hyville saalispaikoille uudelleen. Päiväkirjamuotoon kirjoitetuilla matkakertomuksilla oli 1800-luvulla ammattiliikenteessä navigoinnillisen merkityksen lisäksi juridinen merkitys. Huvipurjehdusten lokikirjoilla ei lainopillista painoarvoa ole, mutta mielestäni historiallista kylläkin.

Vapaa-ajan purjehduksilla kirjoitetut lokikirjat noudattavat osittain määrämuotoa, jossa ilmoitetaan lähtö- ja päätepiste, kuljettu matka, siihen käytetty aika ja sääolosuhteet, kuten tuulen suunta ja sen voimakkuus. Lisäksi kerrotaan, onko sää ollut aurinkoinen, sateinen tai jotakin siltä väliltä. Valittua väylää kuvataan myös. Ainakin Alftan, Ramsay ja Schildt ilmoittavat tiettyjä, reitin varrelle osuvia maamerkkejä, kuten majakoita tai muita itselleen huomionarvoisia paikkoja. Näiden lisäksi lokikirjaan merkitään purjeveneessä myös purjeilla ja moottorilla edetyt matkat. Näin on mahdollista kesän loputtua esimerkiksi arvioida polttoaineeseen kulunut rahasumma.

Pirkko Saisio Lokikirja Lukijalle riemastuttavin osuusmatkakertomuksissa on kuitenkin vapaammassa matkanteon kuvailussa. Silloin kirjoittajan persoonallisuus pääsee esiin, eikä huumori todellakaan ole vierasta näissä pohdinnoissa. Merellä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, eikä yllätyksiltä voida välttyä. Tilanteisiin suhtaudutaan useimmiten kärsivällisesti, mutta pinnan kiristyessä siitäkin kirjoitetaan rehellisesti. Joskus tosin tuntuu, että pienellä liioittelulla lisätään lukijalle tarjottavaa viihdykettä. Esimerkiksi Pirkko Saison Lokikirja on kerrassaan loistava kuvaus siitä, millaista vapaa-ajan merielämä voi kesäisessä saaristossa olla. Jokainen merellä lomiaan viettänyt tietää, ettei kaikkiin mahdollisiin eteen tuleviin tilanteisiin mitenkään voi varautua. Useimmista kommelluksista selvitään kuitenkin pienellä pohdinnalla ja luovuudella.

Yhteistä kaikille lukemilleni lokikirjoille on niiden kertojapersoonan vaihtelu ensimmäisen ja kolmannen välillä. Kyseessä voi olla jonkinlainen etäännyttäminen, mutta kolmannen persoonan käyttö mahdollistaa myös tiettyä taiteellista vapautta, jota Saisio on ainakin Lokikirjassaan hyödyntänyt hauskasti. Lokikirjan osan kesältä 1991 on ”Kengun sanelun mukaan kirjannut Saikki”. Se sisältää teräviä havaintoja siitä, millaista merielämä voi olla leikkikengurun näkökulmasta. ”Iltaan mennessä tuuli oli yltynyt jo myrskyksi, joten näiden oli aika työntyä ulapalle. Yritettiin kolmesti ulos Strömistä, mutta vene ei mennyt eteenpäin, koska potkuri ei osunut veteen!”

Harald Alftanin ja Göran Schildtin kohdalla voi syy kolmannessa persoonassa kirjoittamiseen olla keskittyminen itse asiaan, eli matkantekoon ja purjehdukseen. Heidänkin tapauksessaan persoonamuoto vaihtelee sujuvasti edestakaisin ilman havaittavaa syytä.

Suurin osa vapaa-ajan matkoilta kirjoitetuista lokikirjoista pölyttyy kirjoittajansa kirjahyllyssä. Ne kaivetaan esiin, kun tarvitaan muistin tueksi kirjoitettua tietoa siitä, minä kesänä käytiin missäkin satamassa tai tehtiin veneelle jokin tietty huolto. Aika kuluu nopeasti. Pelkkään muistiin luottaminen on kenties jo seuraavana kesänä epävarmaa. Lokikirja on siis tapa muistaa kuluneiden kesien matkoja ja tapahtumia. Ympäristöhistoriasta kiinnostuneelle tutkijalle lokikirjat ovat mielenkiintoisia lähteitä siksi, että niistä on mahdollista tavoittaa erilaisten ihmisten ajatuksia luonnosta ja muusta ympäristöstään. Tulkinta on kuitenkin aina tutkijan.

Henrika Hopeavuo

Mainokset
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Lokikirjat – täsmällistä tietoa ja fiilistelyä

  1. tiinhar sanoo:

    Tämän tekstin lukeminen sai taas kaipaamaan merelle ja purjehdukselle, mikä on mielenkiintoista koska en ole ikinä purjehtinut. Kaipasiko Alftankin jatkuvasti merelle, koska ilmeisesti viihtyi siellä paljon? Vai mikä sai hänet suuntaamaan merelle kerta toisensa jälkeen? Mainitsemasi kirjoitukset ovat varmasti kiinnostavia ja Saision kirja vaikuttaa hauskalla tavalla erilaiselta. Voisi olla hyvää kesälukemista!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s