Esiin kirjoitetut ääriviivat

On kaunis keväinen aamu, ”auringonpaistetta, lintujen liverrystä ja ilmassa kesäaamun tuoreutta”, kuten Kirsti Teräsvuori (1899–1988) kuvailee lähes sata vuotta sitten 3.4.1917 päivätyssä päiväkirjamerkinnässään. Voin kuvitella, kuinka tuo 17-vuotias tyttö istuu pöytänsä ääressä ja kirjoittaa päiväkirjaansa, katsoo välillä ulos ikkunastaan, ehkä hieman haikea ja surumielinen ilme kasvoillaan. Hän kirjoittaa ja kirjoittaa, lähes pakonomaisesti, muodostaen paperille tarinaa itsestään ja elämästään.

Kirsti Teräsvuoren ensimmäinen päiväkirja vuodelta 1916. SKS KIA.

Kirsti Teräsvuoren ensimmäinen päiväkirja vuodelta 1916. SKS KIA.

Kävelen hiekan ja pölyn päällystämällä asfaltilla, katson ylös taivaalle ja annan auringon säteiden tulvia kasvoilleni, onhan siitä aikaa kun viimeksi tavattiin, minä ja aurinko. En voi samalla olla ajattelematta, kuinka noin sata vuotta sitten tuota samaa aurinkoa katsoi tuo tyttö, jonka elämään olen tutustunut viimeisen puolen vuoden aikana hänen päiväkirjojensa kautta. Nuo päiväkirjat piirtävät eteeni Kirstin ääriviivat, muodostavat minulle hänen kasvonsa, ilmeensä ja hienostuneen vähäpukeiset eleensä. Ennen kaikkea ne muodostavat minulle tarinan Kirstistä, henkilöstä, joka on aikaisemmissa hänen sukuaan käsittelevissä teoksissa ja tutkimuksissa ilmeisen vaiettu, lähes näkymättömäksi kirjoitettu. Kirstistä on saatettu mainita vain, että hän menestyi erittäin hyvin koulussa, kunnes 17-vuotiaana sairautensa takia joutui lopettamaan sen, eikä tämän jälkeen käynyt enää lainkaan koulua eikä myöskään liiemmin ollut missään töissä. Mutta mihin katosi Kirsti näiden lauseiden jälkeen? Mitä muuta ihminen voi olla, kuin sairauden, koulun tai työnteon kautta määriteltyä ja rakennettua? Paljon muuta, kuten esimerkiksi juuri Kirstin päiväkirjat minulle osoittavat.

Takaisin asfaltille ja tähän päivään, vuoteen 2015. Olen matkalla kohti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistoa. Käännyn kadulta porttikongiin ja soitan summeria. Sanon heipat auringolle, toivottavasti taas pian nähdään, ja astun sisään ovesta ja lähden kipuamaan portaita toiseen kerrokseen. Portaiden päässä minua odottaa tutkijasali. Henkilökunta tervehtii minua iloisesti, muistavat jo naamani, ja kun olen saanut ulkovaatteet riisuttua, odottavat arkistokotelot, jotka sisältävät Kirstin päiväkirjoja ja muuta materiaalia, minua jo tutulla paikallani. Avaan yhden kotelon kerrallaan, otan esiin päiväkirjan siltä kohdin, mihin viimeksi jäin, ja rupean jälleen selvittämään erään henkilön tarinaa itsestään ja elämästään, osana laajempaa yhteiskuntaa ja kokonaisuutta. Mielessä pyörivät monet kysymykset, joihin osaan saan vastauksen, osaan en. Sivu sivulta tarina Kirstistä muodostaa yhtenäisempää kuvaa siitä, kuka Kirsti oli ja miten hän koki itsensä, muut ja ympäröivän maailman. Tarinaan uppoutuessani minun on kuitenkin syytä muistaa, että tämä on minun subjektiivista tulkintaani, minun rakentamaani kuvaa Kirstistä hänen kirjoitustensa pohjalta. Samalla on hyväksyttävä se tosiasia, että jotkin asiat ovat hautautuneet ikuisuuteen Kirstin mukana, enkä välttämättä saa koskaan vastausta kaikkiin kysymyksiini.

Kirsti Teräsvuoren toinen päiväkirja, joka sisältää kirjoituksia vuosilta 1916 ja 1917. SKS KIA.

Kirsti Teräsvuoren toinen päiväkirja, joka sisältää kirjoituksia vuosilta 1916 ja 1917. SKS KIA.

Kirsti kirjoitti vuodesta 1916 lähtien päiväkirjoja hyvin aktiivisesti. Hän oli lahjakas kirjoittaja, joka kirjoitti elämänsä aikana päiväkirjoja kymmeniä tuhansia sivuja. Hän rakensi mielestäni elämästään tarinaa ja eräänlaista kaunokirjallista kertomusta, kutsuen kirjoittamistaan runoilemiseksi. Päiväkirjat sisältävätkin hyvin proosamuotoisia piirteitä muun muassa henkilöhahmojen välisten keskustelujen ja päähenkilön, Kirstin, sisäisten monologien muodostaessa eteenpäin kehittyvää kertomusta. Mielestäni voisi myös sanoa, että Kirstillä oli mahdollisesti jonkinlaisia toiveita kirjoitustensa julkaisemisesta tai jollakin tavalla julkisiksi saattamisesta, toihan hän esimerkiksi itse ensimmäisen osan päiväkirjoistaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistoon (SKS KIA) 1970-luvulla. Kysymykset tekijyydestä ja kirjailijuudesta tulevat näin ollen relevantiksi osaksi tutkimustani. Kirstiä voisikin mielestäni kutsua jollakin tavoin oman elämänsä kirjailijaksi tai ainakin kirjoittajaksi.

Mielestäni mielenkiintoisia ovat myös kysymykset päiväkirjojen oletetusta (olemattomasta) yleisöstä. Ihmisillä on halu tulla kuulluiksi ja nähdyiksi, näkyviksi niin itselleen kuin ulkopuoliselle maailmalle. Joten esimerkiksi kirjoittaessaan päiväkirjaansa Kirstillä on saattanut olla jonkinasteinen toive siitä, että joku joskus lukisi hänen tarinansa ja näin ollen reflektoisi lukemaansa itseensä ja omaan kokemusmaailmaansa ja tekisi näin Kirstin näkyväksi tekstinsä eri ulottuvuuksissa. Esimerkiksi Adriana Cavarero on todennut, että koko ihmisen oleminen perustuu kertomuksellisuuteen ja on riippuvaista siitä, että joku toinen kertoo tarinan omasta itsestä. Näin ollen minuus on sosiaalista, jolloin oma itse ja identiteetti tulevat oleviksi sosiaalisissa suhteissa, muiden kertomusten kautta. Tämä on mielenkiintoista myös oman tutkija- ja kirjoittajapositioni kannalta, sillä oikeastaan, kun kerromme jonkun toisen tarinaa ja kirjoitamme toisesta, kirjoitamme samalla myös itsestämme. Jos siis peilaamme, rakennamme ja kerromme itseämme samalla kun kirjoitamme jostakin toisesta, emmekö silloin myös synnytä jatkuvasti muistoja, joiden avulla määritämme kohteena olevan henkilön lisäksi myös jatkuvasti omaa minuuttamme? Tällöin rakennamme muistamisen avulla jatkuvuutta niin historiallisessa kontekstissa kuin myös oman identiteettimme kannalta.

Kirsti ei ehkä eläessään saanut ääntään haluamallaan tavalla kuuluviin mutta tutkimukseni kautta voin tuoda esiin yhden elämäntarinan aikansa kontekstissa. Näin ollen voin tehdä Kirstistä näkyvän tästä ajasta käsin ja samalla kertoa jotakin oleellista ihmisyydestä, ihmisenä olemisesta ja tarinoista, joiden kautta voimme ajatella muodostuvamme, niin itsemme kuin toistemme kautta.

Karoliina Sjö

Mainokset
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Esiin kirjoitetut ääriviivat

  1. Ihmisyyden ja identiteetin muodostuminen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa on mielenkiintoinen seikka. Saamme palautetta ympäristöstä, ja muokkaamme sen mukaan kenties omaa minuuttamme tai ajatustamme siitä. Voimme tietenkin myös jättää saamamme palautteen huomiotta, mutta se olisi varmasti vaikeaa.
    Uskon kuitenkin, että ihmiselle tärkeintä on tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi. Vain siten voimme rakentaa identiteetillemme perustan, joka mahtuu muovautumaan eri ikäkausien ja elämän vaiheiden mukana.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s