Juuria jahtaamassa

Keväällä sain tehdä neljä graduhaastattelua liittyen kantrimusiikin menneisyyteen Suomessa. Tein haastatteluja sekä täällä Turussa että Helsingissä, joten rupeamaan kuului myös ”opintomatkoja”. Aloittelijana kaikki ei tietenkään mennyt täydellisen nappiin. Olin toki enemmän tai vähemmän valmistautunut haastatteluihin, mutta tein silti mitä typerimpiä virheitä, ja tietysti juuri niitä, joista 20151007_174415_resized
minua oli varoitettu. Tekstintäessäni esimerkiksi manailen yrittäessäni kymmenettä kertaa saada nauhurilta selvän, minkä amerikkalaisen nimen haastateltava milloinkin mainitsee. Miksi, voi miksi en kirjoittanut mainittuja nimiä ja
paikkoja ylös haastattelun aikana.
Jälkiviisaudessa velloessani tunnen oloni yhtä kovakalloiseksi kuin Jukolan Jussi. Viimeisessä haastattelussa aloin lopulta kirjoittaa nimiä ylös sitä mukaan kun niitä mainittiin. Lession learned!

Näistä ja vastaavista pikkuhankaluuksista huolimatta koin hienoja het
kiä napsautettuani nauhurin käyntiin. En vaihtaisi kohtaamisia näiden kaiken kokeneiden konkareiden kanssa mihinkään muuhun, kenties helpompaan, tapaan kerätä graduaineistoni.

Ensimmäisen haastateltavani kohtasin rennosti hänen lempi-irkkupubissaan leppoisan folkrockin säestäessä keskusteluamme. Huomasimme, että vuosikymmenien ikäerosta huolimatta meillä on yhteinen ”idoli”, irlantilaislaulaja Mary Black. Toisen tapasin kirjastossa. Hän saapui paikalle
hyväntuulisen näköisenä stetson päässään. Puhkesin leveään hymyn hatun nähdessäni; jos olin hienoisesti hermostunut haastattelun sujumisesta, se totisesti kaikkosi tiehensä.

Kolmas haastateltavistani kutsui minut kotiinsa ja soitteli minulle kesken haastattelun asiaankuuluvasti rahisevia vinyylilevyjään. Kuuntelimme muun muassa Hank Williamsia; paluu perusasioihin siis! Hyllyillä oli kirjoja, kuvia ja kunniakirjoja vuosikymmenien varrelta. Tunsin päässeeni jonkun pyhättöön. Lähtiessäni laukkuuni etsiytyi, aivan luvan kanssa kylläkin, teksasilaisen kantriartistin Waylon Jenningsin omaelämäkerta ja pari CD-levyllistä haastateltavan omaa tuotantoa. Viimeinen taas kutsui minut tekemään haastattelun yksityisklubille. Hän oli toivonut ja odottanut jo kauan, että kantrin suosio Suomessa kasvaisi. Tuona huhtikuisena lauantai-iltapäivänä hän kaikessa rauhassa sikareitaan poltellen pohdiskeli kantrin voivan itse asiassa melko mukavasti tämän päivän Suomessa…

Sen kunniaksi palanen uutta kotimaista musiikkia: Tässä kappaleessa In Shackles and Chains yhdistävät voimansa vuosituhannen alussa perustettu yhtye Hoedown ja Tuomari Nur…ei kun siis Judge Bone.

 

Salla Ahvenjärvi

Advertisements
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s