Nosce te ipsum – tunne itsesi

Syksy 2014. Maisteriopinnot aloittava tutkimusverstas oli meneillään ja olimme juuri vetäytyneet ruokatauolle. Istuin samassa pöydässä Hannu Salmen kanssa, joka oli toinen oppiaineemme professoreista ja myös tuleva graduohjaajani. Hannu kyseli pöydän ympärillä olleilta heidän tulevista graduaiheistaan ja itse esittelin lyhyesti oman suunnitellun aiheeni, joka oli vielä tässä vaiheessa hyvin epämääräinen kokonaisuus. Muistan olleeni aika epävarma aiheen suhteen ja halusinkin varmistaa Hannulta sen sopivuuden. Tämä epävarmuuden tunne oli ensimmäinen varoitusmerkki tulevista ajoista, mutta en vielä siinä vaiheessa sitä ymmärtänyt.

 

Olen aina ollut erityisen kiinnostunut historiasta, mitä vanhempi sen parempi. Joten ei ollut mikään yllätys, että päädyin Turun yliopistoon lukemaan kulttuurihistoriaa pääaineenani. Jo opiskelujen alkuvaiheessa, minulle oli selvää, että tulisin keskittymään antiikin ajanjaksoon, joten sivuaineiksi muodostuivat luonnollisesti klassilliset kielet, latina ja kreikka. Kun oli aika suorittaa kandin tutkielma, törmäsin kuin sattumalta sopivaan aiheeseen: antiikin Rooman naisgladiaattorit. Aivan kuten gradun kohdalla, olin ennen kandiseminaarin alkamista tuskaillut jo jonkin aikaa oikean aiheen valitsemisessa, mutta kun lopulta löysin antiikin naisgladiaattorit, kaikki tuntui loksahtavan kohdalleen. Tiesin heti, että tässä on minun tutkielman aihe.

 

Mutta palatakseni vuoteen 2014. Olin viettänyt koko kesän kuumeisesti, ja jopa tuskaisesti, pohtien sopivaa aihetta gradulleni. Yksinkertaisinta olisi ollut jatkaa jo tutusta kandiaiheestani, mutta tässä kohtaa prosessia kaikki alkoi mennä vikaan. Jostain syystä olin saanut päähäni, että aihe ei ollut sopiva. Alkuperäisaineiston määrä oli erittäin vähäinen. Pelkäsinkin, että pystynkö saamaan siitä gradun laajuisen tutkielman. Olin myös epävarma omasta kielitaidostani alkuperäistekstien käsittelyn suhteen: omasinko riittävästi ymmärrystä latinasta saadakseni kaiken irti materiaalista ja tehdäkseni sille oikeutta. Halusin myös saada gradun tehtyä mahdollisimman nopeasti, mahdollisesti vuoden, puolentoista sisällä. Päädyinkin lopulta valitsemaan tutkimuskohteekseni HBO:n vuonna 2005–2007 esittämän televisiosarjan Rooma, joka käsitteli Rooman tasavallan lopun myrskyisiä vaiheita. Näin jälkeenpäin ajateltuna, tässä valinnassa ei ollut mitään järkeä. On totta, että sarja tarjosi riittävästi tutkimusmateriaalia ja en tarvinnut siihen latinan kieltä. Sarja myös sijoittui minulle niin tuttuun antiikin Roomaan, mutta itse tutkimusala oli täysin vieras. Koko opiskelujeni ajan olin keskittynyt antiikkiin ja nyt olinkin yhtäkkiä siirtynyt populaarikulttuurin maailmaan. Tästä huolimatta pidin pääni. Tässä oli tuleva graduaiheeni. Aloitin maisterivaiheen seminaarit ja perehdyin uuteen aiheeseeni. Tein tutkimussuunnitelmia ja alkeellisia versioita johdantoluvusta, sain lopulta jopa väännettyä jonkinlaisen käsittelyluvun, tosin hyvin keskeneräisen sellaisen. Ennen kuin huomasinkaan, oli kulunut puolitoista vuotta. Alkuperäisten suunnitelmieni mukaan, minun olisi pitänyt jo valmistautua tähän mennessä. Sen sijaan työni oli täysin alkutekijöissään. Olin myös saattanut itseni siihen pisteeseen, että koko gradun ajatteleminen oli ahdistavaa. En yksinkertaisesti tuntenut saavani otetta aiheesta, joka vielä puolentoista vuoden jälkeen tuntui vieraalta. Näin jälkeenpäin ajateltuna tähän oli yksinkertainen syy. Olin antiikin tutkija ja antiikin maailma oli se missä tunsin olevani kotona. Valitettavasti omien epävarmuuksieni ja pelkojen takia minulla kesti kauan tajuta tämä yksinkertainen tosiasia.

 

Oli kulunut siis puolitoista vuotta graduopintojeni alkamisesta ja olin ajanut itseni umpikujaan. Lopulta tajusin, että jotain oli tehtävä. Olin jo aiemmin epävarmoina hetkinä miettinyt, josko olisi parempi yksinkertaisesti vain vaihtaa graduaihetta, palata takaisin alkuperäiseen ja tuttuun aiheeseen eli naisgladiaattoreihin. Mutta mitä enemmän aikaa kului, sitä vaikeammalta vaihtaminen tuntui. Vanhat epävarmuudet olivat yhä voimissaan. Lisäksi pelkäsin, että vaihto pidentäisi entisestään gradun tekemistä, joten roikuin itsepintaisesti kiinni aiheessani tajuamatta, että toimimalla näin itse asiassa pidensin gradun valmistumista, en lyhentänyt. En tiedä mikä sai minut lopulta tekemään ratkaisun aiheen vaihtoon. Olin todennäköisesti kypsytellyt sitä alitajuisesti jo jonkin aikaa. Lopulta jouduin myöntämään itselleni rehellisesti, että tutkimusaiheeni ei yksinkertaisesti vaan toimi. Ja jotta voisin edes kuvitella saavani graduni valmiiksi, minun täytyisi vaihtaa se, vaikka vaihto tarkoittaisikin työn pitkittymistä. Ja yllätys, yllätys. Kun lopulta tunnustin kaiken tämän itselleni, oli kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä. Olo oli kevyt ja ahdistus oli poissa.

 

Päätöksestäni on nyt kulunut reilu puoli vuotta. Olisi hienoa, jos voisin sanoa, että kaikki on mennyt täysin ongelmitta ja kivuttomasti, mutta harvemmin asiat menevät näin, varsinkin kun on kyse gradun kaltaisesta luomisprosessista. Ja silloin tällöin vanhat epävarmuudet nousevat yhä pinnalle. Mutta tähän ei auta muu kuin usko itseensä ja omiin kykyihinsä sekä luonnollisesti graduohjaajien apu. Kun olin päättänyt vaihtaa graduaiheeni, sovin saman tien tapaamisen Hannun kanssa, jotta voisin keskustella tilanteesta hänen kanssaan. Asia, joka minun olisi pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin. Kun sain Hannulta vihreätä valoa aiheen vaihtoon, alkoi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntua, että gradun saaminen valmiiksi oli mahdollista. Ja nyt puolivuotta myöhemmin tämä tunne on muuttunut varmuudeksi. Varmuudeksi siitä, että graduaiheen vaihto oli kaikista peloista ja epäilyistä huolimatta se oikea teko. Kadun ainoastaan sitä, etten tajunnut tehdä sitä aikaisemmin. Toisaalta näen tämän jo kaksi vuotta kestäneen prosessin opettavaisena kokemuksena. Teki elämässään mitä valintoja tahansa tärkeintä on tuntea itsensä ja luottaa siihen, että kykenee lopulta tekemään ne oikeat, joskus jopa vaikeatkin ratkaisut.

Advertisements
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s