Ajatelmia sirkusgradusta

Hiljalleen tuloillaan olevan 1800-luvun sirkusaiheisen graduni palaset työstyvät alitajunnassani ja muotoutuvat konkreettisen tutkimussuunnitelman muodoksi sekä siitä seuraavaan työn alla olevaan etappiin eli johdantoluonnokseen. Tässä blogissa pohdin, mitä näistä palasista muodostuu ja miksi haluan kirjoittaa 1800-luvun sirkuksesta yleensä.

Sirkustaide on kautta aikojen muotoutunut yhteiskunnan viihteellisten mieltymysten ehdoilla sekä valtiovallan sanelemien lakien mukaan. Sirkustaide ja sirkusyritykset ovat omalla toiminnallaan vuorovaikuttaneet yhteisöön rikkoen perinteisiä rajoja, tuoneet esille kansainvälisiä vaikutteita, tarjonneet katsojille kuriositeetteja ja ehdottaneet vaihtoehtoista mutta myös kurinalaista elämäntapaa. Sirkusdynastioiden ammattiylpeys, etiikka ja taito hiottiin jälkikasvuille pienestä pitäen, ja monet varhaiset sirkussuvut ovat yhä elinvoimaisia. Onkin uskomatonta, miten sirkussuvut ovat sopeutuneet ajanjaksojen ja ympäristöjen alati tuomiin haasteisiin yhteiskunnan nopeiden ja voimakkaiden muutosten pyörteissä.

Sirkuksen käsitettä on muovattu ja määritelty yhä uudestaan. Nykyään sirkustaidetta määritellään erottaen perinteinen tyylilaji sekä nykysirkus, jossa eläinnumerot korvataan pääosin akrobaattisilla ja/tai teatraalisilla suorituksilla. Tänä vuonna amerikkalainen, perinteinen kolmen maneesin supersirkus Ringling Brothers & Barnum& Bailey’s “Greatest Show on Earth” sulkee valitettavasti ovensa yli satavuotisen toimintansa jälkeen. Yhtenä merkittävänä syynä ovat olleet eläinaktivistien kriittinen suhtautuminen ja jatkuvat hyökkäyset suursirkuksen toimintaa kohtaan, erityisesti elefanttien ja villieläimien pitämistä vastaan. Toisaalta haastetta on tuonut myös perheyleisön vaikea tavoittaminen viihdelektroniikan tuodessa yhä suurempaa kilpailua makumieltymyksiin. Eläinten osallisuudesta sirkusnäytöksiin en ota tässä blogissa kantaa muuten, paitsi huomautan, että monet eläintenkesyttäjät rakastavat, kouluttavat ja hoitavat eläimiään erinomaisesti, huomattavasti paremmin kuin monet harrastajat hoitavat lemmikkejään. Sirkuseläinten tutkiminen kulttuurihistoriallisesti olisikin erinomainen aihe jatkotutkimuksia ajatellen.

Oman graduni aihe käsittelee kuitenkin 1860-1890-luvulla esiintyneitä naistaiteilijoita, jotka taiteellaan saavuttivat yhteiskunnallista asemaa, tuottivat varhaista julkiskulttuuria sekä rikkoivat valinnoillaan ja elämäntavoillaan yhteiskunnallisia rajoja. Olen valinnut nuorallatanssijat Elvira Madiganin sekä Oceana Renzin tutkimukseni kohteeksi, mutta etsin vielä kolmatta naistaiteilijaa vertailukumppaniksi. Kolmanneksi artistiksi haluaisin konkreettisesti vahvan naisen eli voimanaisen, mutta alkuperäislähteistäni suomalaisista sanomalehdistä 1800-luvulta en ole valitettavasti löytänyt vielä sopivaa hahmoa, vaikka voimanaisnumerot olivat ohjelmistossa suosittuja. Ehkäpä minun täytyy yrittää tutkia ruotsinkielisillä hakusanoilla, sillä suomalainen sirkussanasto ja käsitteistö on aikakaudella muutenkin varsin ontuvaa ja puutteellista. Esimerkkinä tästä on melko helposti käännettävä käsite salto mortale, joka on yleensä artistin vaarallinen ja teknisesti vaikea suoritus, nk. bravuuritemppu, vaikkapa kaksoisvoltti. Salto mortale on suomenkielisissä lähteissä käännetty varsin vaatimattomasti “kiepsahdukseksi”. Huolimatta terminologian puutteista, sirkustaide oli Suomen alueella erittäin suosittu populaarikulttuurin muoto ja alkuperäislähteissä sanomalehdissä kirjoitetaan sirkusohjelmistoista sekä sirkuskiertueiden vierailuista melko paljon.

sirkusprinsessa-oceana-renz

Sirkusprinsessa Oceana Renz

Olen rajannut oman tutkimukseni koskemaan sirkustaiteilijoita, jotka esiintyivät isoimmissa sirkuksissa kuten Sirkus Renz, Cinicelli ja Schumann Suomen kiertueella. Esiintyvä ala on kautta aikojen ollut kirjava ja moniulotteinen ja mahdollisia tulokulmia tutkimukseen on myös valtavasti, joten itselleni rajaaminen ja aiheessa pitäytyminen “liihottelematta” tulee olemaan vaikeaa. Kiusas lähteä sivupoluille laukkaamaan on suuri, mutta ehkäpä ohjaajani Otto Latvan hienosti muotoilema graafinen kaavio auttaa tämän sirkushevosen pysymään polulla, silmät laputettuina. Kaaviossa on tiivistettynä tutkimussuunnitelmani ydin seuraavasti: 1860-1890-luvun naistaiteilijat—›suomalainen konteksti (asema, identiteetti, vuorovaikutus)—›lopputulos. Ensikeväänä näemme, miten olen onnistunut tässä tulevassa työssäni!

Mielenkiintoiseksi sirkustaiteen kulttuurihistoriallisen tutkimuksen tekee sukupolvelta toiselle välittyvä ammattitaito ja omaleimainen kulttuuri. Siihen sisältyvät sirkusryhmien sisäiset kulttuuriset perinteet, tavat erikoistua ja harjoitella lajeja, kansainväliset vaikutteet sekä vartalon muokkaamisen kulttuuri joka näkyy akrobaattien työssä myös nykyhetkessä. Käytän sanaa vartalo, koska inhoan käsitettä ruumillinen kulttuuri—mielestäni se kuulostaa kuolleelta materialta, mutta sirkustaide on kaikkea muuta kuin kuollutta taidetta. Voltit vakuuttavat yhtä lailla nykyään kuin 1800-luvulla tai keskiajalla.

Haluan erityisesti tutkia naisia, koska 1800-luvun loppupuolella naisten uskottiin yltävän yhä uskomattomimpiin suorituksiin, jopa miesten veroisesti, joten naistaiteilijat saattoivat saavuttaa sekä taloudellista menestystä että populaarista suosiota. Naistaiteilijoiden harjoitteluohjelmaan kuului erityisen paljon voimatreeniä puntteja nostaen, varsinkin jos trapetsille tai köydelle kiivettiin. Sukupuolirajat saattoivat olla myös sirkuksessa häilyväisiä ja niitä tuotettiin tarkoituksella.

Vaikka oma graduni on niche ja tarkasti rajattu, se kuitenkin heijastelee sirkuskulttuurin merkityksiä ja symboleja laajemmassa kontekstissa suhteessa nykyhetkeen. Sirkus on kansainvälistä taidetta yhdistäen ja haastaen toiminnallaan niin valtiollisia rajoja kuin yhteiskunnallisia rajoja. Toivonkin, että sirkustaidetta ymmärretään tulevaisuudessa paremmin Suomessa. Sirkustaiteen juurien tietoinen rakentuminen voi alkaa pienestä. Itse miellän että tuleva graduni ja muutama sirkuskirjahankinta Turun yliopistoon tutkimuksia varten on yksi pieni askel eteenpäin, yksi palanen, vaikka kokonaisuus ei olisikaan saavutettavissa. Sven Hirn on muuraannut mielestäni hyvän perustan, jonka päälle sirkustutkimusta on mahdollista pystyttää, jatkaa ja tulkita tulevaisuudessa.

-Pauliina Räsänen

Advertisements
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Ajatelmia sirkusgradusta

  1. Riikka sanoo:

    Onpa mielenkiintoinen aihe! Onnea tutkimukseen!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s