Odotuksia

Aloitin kulttuurihistorian opinnot syksyllä 2016 ja mielessäni oli alusta saakka aika selkeäkin suunnitelma siitä, mitä aihepiiriä tahdoin gradussani tarkastella. Nyt reilu puoli vuotta myöhemmin olen esitellyt graduaihettani ja suunnitelmiani jo aika monessa yhteydessä, mutta kaikesta esittelemisestä huolimatta sitä gradua ei vielä oikeasti ole missään muodossa olemassa. On vain paljon lähdemateriaalia, ajatuksia, suunnitelmia ja – odotuksia.

 

Hieman jännittävä tosiasiahan on, että niin kauan kuin tekstiä ei ole kirjoitettu ei, kaikesta suunnittelusta ja hahmottelusta huolimatta, oikeastaan voi tietää, minkälainen teksti siitä tulee. Tai ehkä vielä tarkemmin ilmaistuna, ainakaan niin kauan kuin tekstin taustamateriaalia ei ole käynyt huolella läpi ja siivilöinyt ei voi tarkasti määrätä, mihin suuntaan tutkimus lopulta tulee viemään. Jokainen suunnitelma, esittely ja keskustelu aiheesta vie eteenpäin, mutta tässä vaiheessa on kuitenkin lopulta olemassa vain erilaisia alustavia dokumentteja ja tekstin palasia tietokoneen muistissa, materiaalia erilaisissa arkistoissa ja työpöydällä sekä monia odotuksia omassa (ja kenties ohjaajien ja lähipiirin) mielessä.

 

Sen sijaan, että ahdistuisi tästä ainesten määrästä, kaikesta epämääräisyydestä ja monista odotuksista, pitäisi oikeastaan onnitella itseään. Yritän selittää, miksi ajattelen näin.

 

Tutkimusaiheeni on Volter Kilven yhteiskunnallinen ajattelu, tarkemmin olen toistaiseksi rajannut aiheen käsittelemään niitä kysymyksiä, jotka liittyivät Turun suomalaisen yliopiston perustamisen aikoihin (puhutaan noin vuosista 1917-1920). Turun yliopiston perustaminen on ajallisesti kohtuullisen selkeästi rajattavissa oleva aihe ja se mahdollistaa kuitenkin samalla erinomaisesti sen, että pääsen tarkastelemaan Kilven yhteiskunnallista ajattelua laajemminkin. Erityinen näkökulmani on Kilven kirjeenvaihto aiheesta ja tärkein alkuperäislähteeni onkin Volter Kilven kirjeenvaihto hänen vaimonsa Hiljan kanssa. Olen työskennellyt tämän kirjeenvaihdon parissa eri tavoin jo vuodesta 2011 ja monin paikoin tunnen tämän laajan (kaiken kaikkiaan vuosille 1905-1924 ajoittuvan) ja kiehtovan kirjeenvaihdon varsin hyvin.

 

Niin, Volter…pitkistä lauseistaan tunnettu Volter Kilpi! Volter on aina onnistunut lataamaan minuun suuria odotuksia. Kun ensimmäistä kertaa aloin työskennellä hänen kirjeenvaihtonsa parissa, oli mielessäni vain jotenkin viattomasti, että olisi kiva toteuttaa Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikolle konsertti, jonka dramaturgia pohjautuisi Volter ja Hilja Kilven (os. Vanhakartano) rakkauskirjeisiin. Kun sitten erinäisten vaiheiden kautta sain käsiini nämä rakkauskirjeet osoittautuivat ne varsinaiseksi rakkauseepokseksi. Kyse ei ole mistään muutamasta laihasta lappusesta vaan tiheästä, intensiivisestä, palavasta kirjeenvaihdosta, jossa kaksi ihmistä tutustuu ja lähestyy toisiaan aidosti sydämensä avaten. Seurusteluvuosien kirjeenvaihtoon tutustuminen, joka käsitti vain vuodet 1905-1907, oli aikaa vievä, suuri ja palkitseva prosessi. Materiaali ei kuitenkaan päästänyt otteestaan konsertin jälkeenkään ja niinpä siitä oli toimitettava kirja, joka ilmestyi vuonna 2013.

 

Toimitettuani rakkauskirjeenvaihdon heräsi tietenkin uusi kysymys, odotus siitä, että mitä sitten tapahtui? Mitä tapahtui, kun Volter oli kirjoittanut ennen avioliittoon astumista viimeisen lauseensa Hiljalle, lupauksen: ”Olen sinulle niin hyvä kuin minä voin.” No, Volterin ja Hiljan avioliitosta muodostui onnellinen, virallinen määritelmä kai on jossain kirjassa ollut mainittuna, että liitto oli tasapainoinen, että puolisot täydensivät hyvin toisiaan. Minähän palasin kirjeiden äärelle uudestaan ja jatkoin lukemista suurin odotuksin. Ja muistan hyvin, kun sitten ensimmäistä kertaa luin kirjallisuusarkistossa kirjeitse käydyn riidan Volterin ja Hiljan välillä. Apua! Pelästyin ensin, että siinäkö se sitten oli se rakkaus, onnelliset odotukset eivät täyttyneetkään. On varmasti syynsä, miksi elokuvat ja sadut päättyvät usein tiettyyn onnellisten odotusten kohtaan, mutta oikeastaan luettuani riidan ja sen selvitykset ja kaiken sen elämän, mitä sitten tapahtui, ajattelen, että hankaukset, rosot, vaikeudet ovat oikein käytettyinä mahdollisuuksia löytää yhä lähemmäs toista ihmistä. Jos kaikki elämässä olisi sellaista kuin odottaa, niin tavallaan katoaisi kai koko syykin elää. Lisäksi tämän rakkauden vaatiman kilvoittelun kautta löytyy komeita rakkauden määreitä Kilpien kirjeenvaihdosta avioliiton ajalta. ”Kahden ihmisen yhdessäolo on pyhä asia, he muodostavat kahden yhteisen maailman ja niinpaljon sisäisyyttä pitää heillä olla, että he riittävät toisillensa kaikeksi siksi onneksi ja lohdutukseksi, mitä elämä yleensä voi ihmiselle tarita. He ovat yhdessä kuin laajennettu itse. Toisillensa ovat he kuin armo, suojelus, rohkaisu ja oikaisu.” (Volterin kirje Hiljalle 9.5.1919.)

 

Ja entä odotuksista sitten tässä tilanteessa? Nyt, kun aiheenani on Volter Kilven yhteiskunnallinen ajattelu ovat odotukset taas korkealla, tahtoisin toki kirjoittaa ajatukseni tästä suuresta idealistisesta humanistista, jonka ainutlaatuiset ajatukset sopivat suoraan sovellettavaksi nykyajan yhteiskunnan haasteisiin. Kilpi on kirjoittanut nimittäin muun muassa siitä, miten kansat eri maissa kehittyvät jatkuvasti luonnollisten muutosliikkeiden, vaellusten ynnä muiden kautta. Kilpi näkee kansan jatkuvasti kehittyvänä orgaanisena kokonaisuutena ja hän muistuttaa siitä, miten tärkeä vaikutus eri kulttuurien yhteensulautumisella on sivistyksen muotoutumiselle. Ja humanistisia tieteitä Kilpi puolustaa sanomalehti Uudessa Aurassa vahvalla artikkelilla siitä, miksi nimenomaan humanistisen suomalaisen yliopiston perustaminen Turkuun on suuri kansallisen kehityksen mahdollisuus. ”Suomalaisen sivistyksen suomalaisuus on oleva sitä syvempi ja suurempi, mitä yleisinhimillisemmäksi se kirkastuu. – – – Suomalaisuuden pelastus on suomalaisuuden europalaistumisessa.” (Uusi Aura 28.2.1919.) Nämä lausunnot esimerkiksi vaikuttavat varsin ajankohtaisilta oman aikamme näkökulmasta. Toisaalta Kilpeä on monesti tulkittu ja moitittu arvoiltaan vanhakantaiseksi. Monarkian kannattajana Kilven on ajateltu elitistisesti pitävän kansaa epäkelpona hallitsemaan itse omaa maataan.

 

Materiaaliin kohdistuu siis eri tilanteissa monenlaisia odotuksia. Ja huomaan vahvasti, että tutkijana on tärkeä olla mahdollisimman hyvin tietoinen omista odotuksistaan tutkimuskysymykseen ja käytössä olevaan materiaaliin liittyen. On siis hyvä, että ei vielä tiedä, miten gradu tulee muotoutumaan. Odotukset ovat myönteisiä, mutta vastaukset ovat avoimia. On arvokkaampaakin aidosti kysyä, sen sijaan että oikeastaan johdattelisi lähdemateriaalinsa vastaamaan halutulla tavalla. Alussa ei vielä tarvitse (eikä voikaan) tietää, mitä lopussa tulee tapahtumaan.

Laura Kokko

Volter Kilven yhteiskunnallista ajattelua valottavat hyvin hänen teoksensa Kansallista itsetutkistelua 1917 sekä Tulevaisuuden edessä 1918. Volter ja Hilja Kilven kirjeenvaihtoa on ilmestynyt teoksessa Laura Kokko (toim.) Volter ja Hilja: ”ovat sanasi niinkuin valoa minulle” Volter Kilven ja Hilja Vanhakartanon kirjeenvaihtoa. 2013, Kirjapaja.

Advertisements
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s